maanantai 22. joulukuuta 2014

Haukiveden lahdella 22.12


Aamureijillä

Nyt tuli oltua kunnon meiningillä jäällä, nimittäin pimeästä pimeeseen! Tällä kertaa olin yksin jäällä. Aamusta porailin puolenkymmentä avantoa, joita sitten kiertelin aamuhämärän ajan. Ei tullut niistä tärppiä. Porailin aamun valjetessa kunnon reikärivistön oletetulle ja hyvälle ison ahvenen paikalle. Yhdellä laikulla rupesikin sitten tapahtumaan. Kaikuluotain piirsi hyvää viivaa ja varovaisia nostoja tuli. Päätin pudottaa pienen karvapystön alle ja heti oli kiinni. :D

Nimittäin pieni hauki!

Sain vielä lähialueelta parit pienet ahvenet, jotka saivat mennä ootto-onkiin. Eilisestä mallia ottaneena virittelin taas ahvenet reilusti syvemmän veden äärelle isomman hauen toivossa. Tuntuu olevan syvässä vedessä se hyväpuoli, että ei ole pikkuhaukia kiusana. ;)
Potkin onki-alueelle laikkuja ja pumppasin vettä jäälle, jos se olisi virkistänyt ahvenen syöntiä.


Laikulla tasapainoa heilutellessani kuulin lippuongen räikän huutavan ja lipun olevan kohti taivasta. Juoksin nostokoukku kädessä paikalle ja rulla pyörii avannon päällä hurjaa vauhtia! Sain juuri siiman käteen ennenkuin siima olisi loppunut. Kuitenkin kala meni hurjaa vauhtia eteenpäin, kuin höyryjuna. Sitten tein vastaiskun ja kala irti. Mikälie sintti...?
Tunti meni tyhjää onkiessa, kunnes laikun reunalta painalsi mukavan tuntuinen ahven Sillanpään kevennettyyn.

330g ja C&R. Eli vapauteen pääsi jatkamaan sukua.
Tuon ahvenen jälkeen ei ollutkaan lähes kahteen tuntiin oikein mitään tapahtumia, joten pois jouti. Mukava oli kumminkin avata kausi Haukivedelläkin. :)

Alla kumminkin joitain kuvia vielä:



Täysi päivä takana.
-Niko "Pro-Rapala"

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joululoman avajaisia... 21.12

Aamulla satoi taas lunta. Ei ollut kovia odotuksia pikkujärven ahvenen syöntiin. Mutta olihan se käytävä katsomassa tapahtuuko siellä jään alla mitään. Lähdimme 8.30 järveä kohti.

Kyydin odottelua aamulla.

Järvellä oli hyvin utuinen keli ja lunta satoi, lunta ei kumminkaan paljoa ollut jäällä ja hyviä laikkuja oli ilmestynyt. Jäätäkin oli viikon aikana tullut aika hyvin, +-10cm oli tavaraa.
Eli eikun ootto-onget nöyrästi pyytämään ja sitten possuahvenien kimppuun! Ensimmäisillä avannoilla pyöri jo ehkä isompi ahven alla, mutta en osannut onkia. :D
Aamuhämärissä ootto-onkiin tuli hyvin tapahtumia, tosin suurin osa karkasi. Olipa yhdessä ongessa ehkä AHVENKIN kiinni... karkasi juuri kannen alla.

Pikkuahven tasurin kiusana.

Päivä eteni hurjaa vauhtia eteenpäin, kello oli jo 12.00 ja tuntui että vastahan tänne tultiin... siihen mennessä ei mitään mainittavaa ollut iskenyt. Pääasiassa uittelin PP-Luresin Noutaja kevennettyä ja Sillin kymppisenttistä kepeetä. Joskus pelottaa vähän haukisilla paikoilla nuita uitella...

Kiistatta päivän pienimmän kalan titteli. :D

Lumisateen pysäyttäminen on kyllä kameralle ajoittain vaikeaa.

Lampi- ja metsäjärvi reissujen paras hetki! :D
Maisemaa metsästä kuvattuna.
Tulilta lähdettyämme pilkimme vielä tunnin ja välissä nostelimme täkyihin iskeneitä haukia jäälle sekä osan laitoimme takaisin. Illan hämärtyessä kuitenkin... tapahtui yksi vahinko, mitä ei yleensä tapahdu! Vesan ootto-onki oli livennyt jään alle hauen iskiessä siihen. Voi voi.
Kymmenkunta reikää kairasin vielä 5m veteen ison ahvenen toivossa. Turhaan. Oli aika lähteä kotiin lämmittelemään. Kuitenkin syvemmälle viritettyyn täkyyn oli iskenyt jotakin, kun ryhdyimme nostamaan ootto-onkia pois...jänskää! Potkut vielä tasaisen rauhallisia?

Melkein löysät housussa! Heh! :D
Noh, vahinkojahan sattuu kaikille! ;)

6030 grammoo ja 103 senttimetriä! Valitettavasti kalaa ei voinut vapauttaa, koska oli koukut niin syvällä kidassa. Muuten olisi päässyt harventamaan järven särkikantaa!
-Niko "Pro-Rapala"

lauantai 20. joulukuuta 2014

Jäätilanteen katsaus lammella

Juu itse uskalsin vihdoinkin lähteä yhdelle lammelle katsomaan jäätilanteen. Kun pääsimme perille näyti lampi oikeen hyvälle ja vettäkään ei ollut hirveästi noussut jään päälle :). Joten ei muuta kun reikää tekemään ja jäätä olikin oikeen mukavasti !
Ei muuta kun uusi ismete vapa pyytämään haukea ;)
Siinä ohessa sitten itsekin pilkin mutta en pitkään ja lähdinkin kotia parin tunnin jälkeen.
Huomenna uudestaan samaan paikaan ennen auringon nousua ;)
.

-Antti

maanantai 15. joulukuuta 2014

Pikkujärvellä 14.12

Aamulla olimme taas kaverini Vesan kanssa liikkeellä ennen kuin kukko kiekaisee (ainakin melkein). Onneksi kalaan on helppo herätä, varsinkin kun tietää että potentiaalinen possuahven-järvi kyseessä ja pääsee itse ekaa kertaa kyseiselle järvelle.
Matkalla meinasi ilmetä ongelmia, kun meidän kulkupelimme Hiace meinasi juuttua lumiselle metsäautotielle. Selvisimme kuitenkin helpolla, aikaa menetimme vain aamusyönnistä... :D

Perillä

Paikkapaikoin hirvitti vähän, kun piti oikaista selän läpi ottipaikoille... varovasti koputellen. :D Yllävän paljon jäätä kumminkin oli suhteessa järven laajuuteen.

Ahvenet eivät olleet mitenkään innokkaalla päällä ottamaan tasuriin, yhdellä avannolla puoliltapäivin oli kaiussa todella hyvä nousu ja viiva niin karmean kokoinen, että arvata saattaa minkälainen jöntti sieltä olisi mahdollisuus saada! Pari jykevää painallusta se antoi, mutta muita kontakteja ei.
  Klo.13.30 lähdimme makkaranpaistoon rannalle, oli vähän vaatia pituushyppytaitoja rannalla jään ollessa heikkoa. :D Pienellä kikkailulla kumminkin päästiin rannalle.



Tavanomaista haukea. Ylimmässä kalassa hienot väritykset omasta mielestäni!
Päivä oli kummallisen outo kyllä, koska täkyihin ei montaa haukea haksahtanut, olisiko neljä ollut ja tasurilla yksi. Makkaranpaiston jälkeen lähdin vielä selemmälle yrittämään. Kaveri jäi sammuttelemaan nuotiota ja keräilemään täky-onget pois vedestä. Yhteensä onkia oli kahdeksan vedessä, mutta yksi puuttuu... ja vielä minun virittämä! Juoksin paikalle ja eihän siinä reiän päällä enää onkea näkynyt... iso vei ongen? Siinäpä jossittelun aihetta.

Kovaa yritystä.
Tuo perhokela-onki on kyllä ollut alkukauden itsellä kovassa suosiossa matalassa 1-4m vedessä. Todella mukava on uittaa tasuria! Ja ison kalan sattuessa on vavalla kaliiberia vastaiskussa. ;)

Lippu pystyssä. 
Helppo oli isontaa avantoa! :D Mahtuu se kiloahven helpommin ylös...
Kohtahan se joululoma alkaisi... tarkoituksena olisi onkia tiiviisti koko loma, näyttää nuo pakkaset sopivasti iskevän niin pääsee isompien vesien ääreen harrastamaan! Ja toivoen samalla, että jytkähtelisi tasuriahven mukavasti pilkkiin. Suunitelmissa olisi myös lomalla järjestää pilkkipäivä meidän Saalistajien kesken neljästään. :)

Kireitä ja hyvää joulunodotusta!

-Niko "Pro-Rapala"

lauantai 13. joulukuuta 2014

Lammella taas 13.12

Jaahas. Pilkkikuume taas nousi viikolla niin korkeaksi, että pakkohan sitä oli päästä pahimpia höyryjä laskemaan pois. Kohteena tällaisten alkutalvien tapaan pieni ja matala lampi, josta ei voi kummoisia possuahvenia oletettavan olevan. Mutta eihän sitä aina tiedä.

Jäällä oltiin kaverin kanssa jo hyvissä ajoin hämärässä, jolloin oli hyvä laitella ootto-onget likoamaan. On siten jo hauille aamupalaa heti tarjolla. :D


Aamupäivä oli lammella aika hiljainen, muutamia pikkuahvenia napsui tasuriin, jopa isoon 10cm kevennettyyn aika ajoin. Kaveri onki omatekemillään karvapyrstötasureilla. Isompien tasurien uitto on vain haastavaa metrin-kahden vedessä...
Puoliltapäivin hauet heräsivät ja ootto-ongista alkoi liput pongahdella pystyyn hyvin väliajoin, välillä ihan perätysten.

Ja taas mennään. Veskulla "mestarilla" on haagertti kiinni toistamiseen...
Ja yläpuolella olevan onkurin abotti. Noin 200 grammaa, joka jäi päivän isoimmaksi.
Päivä oli ihan mukava onkkipäivä, mutta märkä lumisade kasteli vaatteet joka teki aika ajoin olon hieman viileäksi. Jäätilanne lammella yllättävän hyvä, huonoimmista kohti 3-4cm ja muuten tasaisesti 5-7cm.

Alla vielä kuvia päivästä sillä kuva kertoo enemmän kuin...tiedätte kyllä.

Allekirjoittaneen ja koko päivän  pönötyksen arvoinen +kakkosen haaki. Rima heti niin korkialle että olin jo kuulevani kaverin selkärangan naksahtelevan....;)
On pelit ja vehkeet ja silti ei tule isoja kaloja. :D Vaikka tasurin alla jotain tähystää...
Maestro puuhissa. ;)
Mytyrä oli keli, lunta tuli kuin Esterin pyl....
Kohtahan se kilonen tulloo, tuosta sulan rajasta!!!
Mukava päivä siis, jokainen kalapäivä tuollaisella lammella on ainutlaatuinen ja mieleenpainuva muisto takaraivossa. Huomenna uudestaan!

-Niko "Pro-Rapala"

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Viikonlopun lampipilkintää 6-7.12

Elikkäs. Viime viikonloppuna tuli oleskeltua jäällä mukavasti, kumpanakin päivänä lähes hämärästä hämärään, joka on mielestäni aika jees juttu! Kaloilla en minä kyllä juhlinut...

Lauantai 6.12.

Matkaan lähdettiin kolmen hengen voimin, tiimiläisiä ei muita mukana kuin minä. Kyyti tuli aamulla hyvissä ajoin ennen auringonnousua, siinä varttia yli kahdeksan. Päivän kohdelampi oli keskisyvä, suurimmilta osin reunoilta 2-3m ja keskemmältä vettä löytyi 5-6m. Veden väri lievästi samea ja yksi puro virtaa lampeen isommasta järvestä...
Aamu alkoi jäällä varovaisesti jäätä tunnustellen jääpiikillä ja kairalla kairaillen. Hyvin oli jäätä, 5-6cm. Ensiksi laitoin ootto-onget järveen pakastetäkyillä ja sen jälkeen rupesin kikkailemaan tasureilla. Ekat tunnit ongin 2-4m vedessä, sitten siirryin "syvänteelle" 5m veteen. Syvemmällä näkyi paremmin kaiussa kalaa. Tasuri vain ei kelvannut, pentele.


Kaveri nypläsi (ylemmässä kuvassa oranssipukuinen äijä jossain kaislikossa ;) ) ihan kivan kalan. Itse olin silloin noin 100m päässä hänestä, joten en nähnyt muuta kuin, että jotain se kiskoo siellä... haukeahan me kaikki veikkailtiin ja myös onkija itse. Toista oli todellisuus jään kuivemmalla puolella.


Ahven painoi huimat 50g yli maagisen KILO rajan ja pituutta n.41cm! Ja omatekemällä 2cm karvapersus tasurilla. Onnittelut vielä saamamiehelle tyhjänonkijankin puolesta!!! 


Päivän kokonaissaalis oli siis yksi kilon ylittävä ahven ja joitain pikku-nättejä 100-200g abbuja ja ootto-ongella hauki.

Pois ajaessa kävimme vielä isommalla lähijärven lahukalla tutkimassa jäätilannetta. 



Mukava päivä talviharrastuksen parissa hyvässä porukassa! Harmi kun päivät vain lyhentyvät vielä seuraavina viikonloppuina.


Sunnuntai 7.12

Suuri-Syvä



Sunnuntaina olimme possuonkijan kanssa kahden liikkeellä. Kohteena eri lampi kuin lauantaina, mutta saman kokoinen. Päivästä ei paljoa jälkipolville kerrottavaa jäänyt, jos ei sitten halua valehdella. :D
Aamupäivä ihan nollilla kummallakin, kaiussa oli minulla pari nousua 3m vedessä Sillin kevennettyyn. Ootto-ongissa ei edes haukia näkynyt. Siirryimme pienelle evästauolle ja suunnittelemaan taktiikan muutosta läheiselle lammelle.


Kun makkarat oli paistettu rämmimme aivan lähellä olevalle toiselle lammelle. Pari tuntia siellä, ja syönti aivan nollissa. Hämärtäessä otimme ootto-onget pois, joissa oli kolme pienen pientä haukea ja noin 200g ahven.


Viikonloppuna uusiksi jos jäät kestää??? 

-Niko